Puvustus- ja maskeeraustiimi saa esiintyjät säihkymään

Toisen roska on toisen aarre

Tiesin jo heti fuksisyksyn alkaessa, että haluan lähteä mukaan speksiin. Se, mitä päätyisin tekemään, oli vielä avoinna, joten ruksailin e-lomakkeeseen kaikenlaista. Tiesin kuitenkin jo etukäteen, että omat aikataulut rajoittavat sen verran, että mahdollisesti jokin taustatiimi voisi olla sopiva. Ainoa asia, mikä onkin harmittanut, on ollut se, ettei aina itse ole pystynyt antamaan speksille niin paljon aikaa, mitä alussa toivoi. Onneksi kuitenkin taustatiimeihin on voinut osallistua omien aikarajoitteiden mukaan.

Päätin lähteä puvustustiimin ensimmäiseen tapaamiseen, kun näin mainoksen siitä, että tässä joukossa arvostetaan taitoa löytää kirppareilta aarteita. Ajattelin, että tämähän on sitten juuri se oikea paikka. Ennen ensimmäistä tapaamista silti jännitti oma ompelutaidottomuus ja kokemuksen puute. Jännitys loppui kuitenkin varsin nopeasti vastaavien vakuutellessa useampaan otteeseen: ’”Ei tarvii osata mitään!”

On ollut upeaa seurata kokeneempien tiimiläisten kädentaitoja ja luomuksia, kun itse on koskenut neulaan ja lankaan viimeksi ala-asteen käsityötunneilla. Muutamat kerrat omatkin taidot on päässeet yllättämään, vaikka alussa purkajan kanssa meinasikin taantua itkupotkuraivareihin. Puvustus- ja maskitiimissä voi kuitenkin loistaa myös muilla kuin ompelutaidoilla mm. maskeeraamalla, suunnittelemalla, ideoimalla vanhasta uutta tai metsästämällä milloin mitäkin tavaraa facebookin kierrätysryhmiä ja kierrätyskeskuksia myöten. Kivointa omasta mielestä onkin ollut kiertää kirpputoreja ja kehitellä ideoita. ”Toisen roska on toisen aarre” – sanonta on usein kuvannut täydellisesti puvustuksen hommia.

Hienointa on varmasti ollut katsoa läpimenoja ja nähdä, miten aiemmista, pelkistä ideoista tulee konkreettisesti vaatteet näyttelijöiden ylle. Hienoa on myöskin ollut nähdä, miten paljon porukkaa koko speksin teossa on mukana.

Kaiken voi aina oppia, ja se onkin hienointa Valtsikan speksissä, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan ja kaikille varmasti löytyy jotain hyödyllistä tekemistä, oli tausta sitten mikä vain.

                           Kirjoittaja on speksin puvustus-
ja maskeeraustiimiläinen Natalie Alén.

Terveisiä plarin toiselta puolelta

”Kenen idea sekin kohtaus oli?”
Meidän tietysti!

Ennen ensimmäistäkään näyttelijöiden tapaamista, toisinaan jopa ennen ohjaajia tai tuottajia, on käsikirjoitus. Seuraavan vuoden käsiksen suunnittelu aloitetaan yleensä jo alkukeväästä, ja käsistiimi työskentelee kevään ja kesän ajan sekä porukalla brainstormatessa että yksin lausemuotoja koneella hioen. Toivottavasti pystyn valottamaan käsiksen tekoa hieman tässä blogitekstissä (ja mahdollisesti houkuttelemaan uusia käsikirjoittaja tuleviin spekseihin!!)

Olen siis Saska, tervehdys kaikille! Itse olen kokenut speksin kaksi kertaa lavalla ja nyt toista kertaa käsikirjoittajana. Lavalla on oma unohtumaton taikansa, mutta käsikirjoittaessa pääsee todella käyttämään valtaa siihen, mitä speksi tulee käsittelemään, millaisia hahmoja siinä esiintyy ja millaisen sanoman se katsojalle tarjoaa! Tämän vuoden speksiä käsikirjoitettiin noin kymmenen hengen porukalla, joista lähes kaikki olivat niin kohtausten kirjoittajia kuin niiden myöhempiä editoijia. Käytännössä suurimmalla osalla oli kahden kohtauksen runko kirjoitettavanaan ja yksi editoitavana. Käsisvastaavan tehtävänä oli huolehtia siitä, että koko paletti pysyi kasassa ja kohtausten välillä säilyi looginen yhteys. Onneksi vastaavamme (terveisiä Mikille mantereen taakse Japaniin!) piti langat käsissään, pommitti tiimiä aina uusilla doodleilla ja ennen kaikkea piti projektin aikataulussa!

Prosessina käsikirjoituksen teko oli hitaasti kypsyvä. Ensimmäisten tapaamisten aikana kehitellyistä ideoista hulluimmat karsiutuvat nopeasti enkä usko, että näyttelijät tunnistaisivat ensimmäistä kohtausluonnostelmaa edes samaksi speksiksi. Käsistiimin salaisuudeksi jääkin, miten Hopeasurffari tai rituaalinomaiset pässin kivekset OLISIVAT liittyneet kohtauksiin! Todennäköisesti huonosti, mutta hetkellisesti käsistiimillä oli hauskaa. Myös se, että monet kohtaukset tehtiin parityönä, antoi kohtauksille tuplasti enemmän ideoita.

Varsinainen kirjoittaminen oli varsinkin alkuvaiheessa silkkaa mielikuvituksen lentoa. Vuorosanoja kirjoittaessa pääsee helposti flow-tilaan, jossa kirjoitettu kohtaus paisuu äkisti melkein kymmenen sivun mittaiseksi. Nerokkaalta tuntuvan, kello 2:30 keksityn vitsin uskalsi laittaa kohtaukseen mukaan, vaikka todennäköisesti se ei enää aamulla näyttäisi yhtä hyvältä tai joku järkevämpi päällekirjoittaja karsisi sen pois. Vimmaisen kirjoituksen jälkeen olikin vuorossa paluu maan pinnalle ja sen toteaminen, että speksi ei voi kestää kuutta tuntia lavalla. Siksi jokainen kohtaus joutui toisen käsikirjoittajan päällekirjoitettavaksi, eli käytännössä vuorosanojen karsimisen kohteeksi. Ajoittain tämä aiheutti yhteentörmäyksiä ideoiden välille, mutta sivistyneinä ihmisinä löysimme lausepituuksien kompromissit ilman suurempaa katkeruutta.

Mitä tästä kaikesta siis jäi käteen, ja miksi sitä yhtä kohtausta jaksoi viilata yöunien kustannuksella deadlinen lähestyessä? Käsis on se osa speksistä, jossa pääsee käyttämään tarinallista luovuuttaan ja sanallista nokkeluuttaan paljon pienemmällä kynnyksellä kuin vaikkapa kirjan kirjoittamisessa. Hienointa koko prosessissa oli se, että todella pääsi luomaan jotain uutta ja persoonallista, jonka pohjalta kymmenet ihmiset tekevät työtä ja jonka yli tuhat ihmistä tulee näkemään. Ja paljon kirjoittaville opiskelijoille voin todeta, että onhan se nyt hauskempaa luoda tyhjästä viidentoista hengen joukkokohtaus kuin väsätä turhautumisen kyynelissä esseetä, jota ei kehtaa lähettämisen jälkeen enää edes vilkaista. Speksi on tässäkin asiassa yliopistoelämän parasta aikaa!

Loppujen lopuksi käsistiimi elää ehkä suurimmassa jännityksessä. Itse en ole tätä kirjoittaessani nähnyt produktion edistymistä. Jopa speksin lopullinen nimi Vallat ja väet on muun tuotantoryhmän kehittelemä. Siksi voimme vain toivoa, että työryhmän taiteelliset visiot ovat saaneet tekstimme elämään ja luoneet sen ympärille omstarttien, musiikin ja tanssin täyttämän spektaakkelin. Ja odottakaapa vain, helmikuun lopussa näin on yhtäkkiä käynyt!

Katsomossa nähdään!

                                         Kirjoittaja on käsikirjoitustiimiläinen Saska Suvikas.

Bändi virittäytyy kohti esitysviikkoa

Speksi antaa paljon!

Bändin kanssa olemme treenanneet biisejä syksystä lähtien Iso-Roban kotoisan lämpimällä treeniksellä, maan alla suojassa talven viimalta. Koko matka tähän pisteeseen on ollut super hauska!

Speksissä upeeta on se, miten koko projekti rakentuu pala palalta kohti esityksiä, aluksi kaikkien hioessa omaa osuuttaan kuntoon. Bändissä tätä on päässyt seuraamaan aitiopaikalta. Aloitimme syksyllä treenaamaan biisejä, kun muut tiimit keskittyivät omiin osa-alueisiinsa. Näimme aluksi noin kerran viikossa ja nyt joululoman jälkeen useammin. Tuntuu, että olemme hitsautuneet paremmin ja paremmin yhteen, ja jokainen on tuonut omaa osaamistaan ja ideoita pöytään viikosta toiseen. Olemme miettineet yhdessä yksityiskohtia ja rakentaneet biisejä, mutta on myös jammailtu ja pidetty hauskaa.

Speksissä paras hetki tähän mennessä oli kuitenkin ensimmäinen läpäri. Silloin viimeistään tajusi, miksi tätä hommaa tehdään. Jokainen tiimi on tehnyt hyvää duunia ja se näkyy. Kun sitten läpärissä tämä kaikki tuotiin yhteen, oli se vaikuttavaa. Kaikki ovat haastaneet itsensä ja nähneet paljon vaivaa oman juttunsa parissa, mutta kun koko hoito vedetään yhdessä, saa se ihan uusia ulottuvuuksia. Koko porukan energia motivoi myös itseä antamaan enemmän.

Bändissä soittamisessa mahtavaa on se, että saa olla lavalla mukana koko esityksen läpi: pääsee seuraamaan sitä alusta loppuun ja näkemään kaiken kokonaisuudessaan vähän eri perspektiivistä. Olemme keskittyneet bänditreeneissä paljon biisien tekniseen puoleen, joten on ollut kiinnostavaa nähdä, miten ne ovat heränneet uudella tavalla eloon, kun näyttelijät/laulajat ja tanssijat ovat tulleet mukaan.

Henkilökohtaisesti klasaritaustaisena viulistina olen myös oppinut tosi paljon uutta ja saanut inspiraatiota koko jengiltä. Stemmoja on ollut mukavaa, välillä haastavaakin, ideoida, ja olen tosi innoissani monista jutuista, joita olemme saaneet aikaan. Bändissä onnistumisen ja itsensä ylittämisen tunne tulee ennen kaikkea siitä, kun saa porukalla luotua eheän kokonaisuuden, jossa jokainen soittaja on oleellisessa roolissa. Onnistuminen oikean tunnelman luomisessa kohtauksiin ja ehkä oman pienen twistin tuominen biiseihin on todella palkitsevaa.

Loppusuora häämöttää, kun ensi-iltaan on enää puolitoista viikkoa. Viikonloppujen pitkät läpärit ovat välillä väsyttäviä, mutta myös tulvillaan positiivista henkeä ja hyviä suorituksia. En malta odottaa, mitä tuleman pitää! Speksi vaatii paljon jokaiselta, mutta antaa takaisin satakertaisesti.

                                                      Kirjoittaja on speksin bändin viulisti Helmi Pörhölä.

Lavastus luo tunnelman lavalle

Kuka nyt ei tahtoisi tehdä karheasta sileää?

Olen Heta vuoden 2018 Speksin lavastustiimistä. Tiimiimme kuuluu lisäkseni Inari Gustafsson, Vilma Puttonen, Rosa Kaimio, Sessi Trapnowski ja Leila Helin. Yhdessä työskentelymme on ollut rentoa ja hauskaa, ja asioiden hoitumisesta aikataulussa rentoudesta huolimatta on vastannut reipas tiimivastaavamme Leila. Hyvä yhteishenki, Vilman kellari ja hänen rento kämppiksensä, sekä yhtenevät näkemyksemme ovat tehneet prosessista hauskan ja rennon, enkä malta odottaa aikaansaannostemme näkemistä lavalla!

Lähdin projektiin mukaan ilman aiempaa
kokemusta lavastamisesta. Kuvittelin käsikirjoitusta lukiessani hulppeiden lavasteiden ja erilaisten valoefektien luomista, mikä kuitenkin nopeasti realisoitui minimaalisen poran ulinaksi sekä kosteiden lautojen ja vanerien sahaamiseksi selkäsahalla pienessä asunnossa. Tuntien sahaamisen ja poraamisen jälkeen kuitenkin seisoimme pienessä asunnossa tutkaillen aikaansaannoksiamme ja tunsimme ylpeyttä. Minimaalinen kymmenen euron porakin alkoi tuntua avuliaalta ystävältä ja sahaaminen elintärkeältä taidolta.

Seuraavana vuorossa oli lavasteiden maalaamista ja hiomista tiimiläisemme Vilman kellarissa. Pääsimme purkamaan tunteitamme roiskimalla eri harmaiden sävyjä eri kokoisiin pahvilaatikoihin, maalaamaan satoja ikkunoita pastellin värisiin pahvitaloihin ja pohtimaan värejä ja niihin liittyviä mielikuvia. Karheiden lautojen loputtomalta tuntuvasta hiomisestakin tuli yllättävän miellyttävää, sillä ”kuka nyt ei haluaisi tehdä karheasta sileää?” niin kuin ihana tiimiläisemme Sessi Trapnowski osuvasti ilmaisi.

Speksin kaltaisessa projektissa mukana oleminen osoittaa yhdessä tekemisen tärkeyden. Musikaali ei olisi mitään ilman näyttelijöitä, soittajia tai bändiä, eivätkä asiat järjestyisi ilman tuotantotiimiä. Harva tulee katsomaan musikaalia pelkästään lavasteiden tai vaikka puvustuksen takia, mutta ne pelaavat suuressa roolissa yleisen tunnelman ja erilaisten vaikutelmien luomisessa. Ne myös auttavat näyttelijöitä, tanssijoita ja soittajia eläytymään rooleihinsa. Lavastustiimissä oleminen on antanut vastuun ja vapauden tukea muiden kovalla työllä ja ajattelulla luomaa projektia, enkä malta odottaa lopputuloksen näkemistä. Vaikka kaikki mielensilmillämme – niin kuin Sessi Trapnowski osuvasti ilmaisi – luomamme lavasteet saattoivat aktualisoitua vähän erilaisiksi kuin ne kuvittelimme, ovat ne kuitenkin tehty intohimolla kokonaisuutta ja musikaalia ajatellen.

                                         Kirjoittaja on speksin lavastaja Heta Heikkilä.

Näyttelijän fiiliksiä

Hauskaa ystävien kanssa

Olemme näyttelijäporukassa miettineet useaan otteeseen, mitä näytteleminen speksissä oikeastaan lopulta on. Onko se vuorosanojen opettelua? Lauluesitysten sanoittamista? Kohtauksien hiomista? Vastausta ei ole helppo antaa. Se on kaikkia yllämainittuja ja paljon muuta.

Kuulin speksistä ensimmäisen kerran pääsykoekevään tiimellyksessä. Ajattelin, että kuulostaapa kerrassaan hienolta ja päätin, että jos pääsisin opiskelemaan, olisin itsekin ensi vuonna mukana. Syksyn koittaessa ilmoittauduin mukaan vailla sen suurempia odotuksia, pää pyörällä fuksisyksyn informaatiotulvasta. Heti alussa kävi selväksi, että speksiä tehdään tosissaan. Aktiivista läsnäoloa odotetaan joka treeneihin, ja treenasimme aluksi kuusi tuntia viikossa. Treenimäärien myötä näyttelijäporukasta muodostui tiivis, toisiaan tukeva yhteisö, jossa jokainen voi olla oma itsensä riippumatta siitä, onko itsellä hyvä vai huono päivä.

Saimme käsikirjoituksen kahden kuukauden kuluttua treenauksen alkamisesta. Muistan, kuinka jännittynyt tunnelma Arabian nuorisotalon kulmasohvilla vallitsi roolituksen julkistamisen yhteydessä. Alkoi intensiivinen tutustuminen käsikirjoitukseen ja syventyminen omiin roolihahmoihin. Sanotaan, että näyttelijän tulee muuttua lavalla roolihahmokseen; täytyy reagoida, puhua, elehtiä ja jopa ajatella kuten hahmo. Tämän opettelu vaatii aikaa ja aktiivista työstämistä.

Aluksi kohtausten treenaaminen tuntui irralliselta, ja käsikirjoituksen kuviot avautuivat täysin vasta useamman kohtaustreenin jälkeen. On hieno tunne, kun kaikki kohtauksessa mukana olevat näyttelijät ymmärtävät yhdessä, mistä kohtauksessa pohjimmiltaan on kyse. Loppusyksyn jatkoimme kohtauksien työstämistä, ja syksyn treenaaminen huipentui joulukuun puolivälissä näytelmän ensimmäiseen läpimenoon. Siinä näytelmä hahmottui ensimmäistä kertaa jonkinlaisena hatarana kokonaisuutena, ja saimme monia uusia ajatuksia roolihahmojen ja kohtausten kehittymiseen.

Joululoma oli kaikille rentouttavaa aikaa, ja tammikuussa aloitimme treenaamisen ennennäkemättömällä tahdilla. Hiomme kohtauksia priimakuntoon niin, että jokainen liike lavalla on tarkkaan mietitty. On kuitenkin syytä muistaa, että yksi speksin tärkeimmistä elementeistä on juuri improvisaatio. Olemme harjoitelleet improamista jokaisissa treeneissä erilaisten skenaarioiden ja roolien avulla. On kuitenkin selvää, ettei improvisaatioon voi koskaan valmistautua täysin. Se, mitä lavalla lopulta tapahtuu, on täysin sattumanvaraista. Päätökset tehdään alitajuisesti sekunnin murto-osassa ja juuri tästä syystä tulos on usein varsin huvittava.

Esitysviikon lähestyessä produktio on realisoitunut kaikkien mielissä.  Ensi-iltaan on aikaa enää kolmisen viikkoa ja kaikki tiimit tekevät hartiavoimin töitä. Viikonloppuisin pidettävät läpimenot tuovat kaikki produktion osaset yhteen. Näin näyttelijänä arvostan suuresti kaikkien tiimien tekemää työtä, joka ei aina välttämättä näy yleisölle. Esimerkiksi puvustuksen löytäminen kolmeenkymmeneen rooliin on mieletön urakka, samoin kuin tuotantotiimin tekemä työ sen eteen, että kaikki olisi mahdollisimman sujuvaa.

Speksissä näytteleminen tuo paljon työtä, eikä kenenkään tarvitse miettiä, mitä tekisi viikonloppuna. Tiivis yhdessäolo luo kuitenkin ainutlaatuisen yhteisön, jonka kanssa päätyy viettämään aikaa produktion ulkopuolellakin. Speksibiisit ja vuorosanat tulevat helposti mukaan arkiseen elämään, joillekin jopa uniin. Lisäksi saa jakaa arkensa hienojen ihmisten kanssa lähes päivittäin ja päivitellä maailman menoa kovan työn ohella. Mitä speksi siis oikein on? Parhaiten tähän kysymykseen mielestäni vastaa produktion sisällä vakiintunut sanonta: hauskaa ystävien kanssa.

Kirjoittaja on speksin näyttelijä Antti Putila.

Kuvat on ottanut Julia Kokkonen.

Tanssijan tunnelmia

Speksitunnelmissa kohti esitysviikkoa

Speksimaailmassa eletään tällä hetkellä hyvin hektistä aikaa. Uusia koreografioita syntyy yhä ja valmiita hiotaan entistäkin tarkemmin esityskuntoon. Ilmassa on jo tunne siitä,että aikaa esitysviikkoon ei ole enää paljon. Treenimäärä on kiristynyt ja tällä hetkellä speksi meneekin kaikkien muiden aikataulujen edelle. Vaikka speksi vie paljon aikaa, en ole katunut hetkeäkään mukaan lähtemistä. Speksistä on tullut niin luonnollinen osa arkea, että jo nyt uskon miten tyhjältä voi tuntua, kun kaikki tämä on ohi.

Jos palataan kuitenkin syksyyn ja oman elämäni ensimmäisen speksin alkutaipaleisiin. Ajatus speksistä ja siihen osallistumisesta tanssijana oli kutkuttanut mielessä jo siitä asti, kun kuulin tästä projektista ensimmäisen kerran. Vaikka hetken 

puntaroinkin mukaan lähtemistä, oli päätös lopulta helppo. Kukapa tanssia vähänkään harrastanut ei haluaisi lähteä mukaan tällaiseen projektiin? Pääsisin myös rakkaan harrastukseni pariin parin vuoden tauon jälkeen. Aluksi ilmassa oli kuitenkin epävarmuutta, kannattaako tähän todella uhrata niin paljon aikaa? Projektiin sitoutumista painotettiin paljon, minkä nyt ymmärtää varsin hyvin, mutta se aiheutti alussa hieman ahdistusta. Samalla kauhisteltiin mahdollisia aamukahdeksan treenejä. Saimme kuitenkin mieluisat aamupäivään sijoittuvat treeniajat, joten sekin huoli osoittautui turhaksi.

Ensimmäiset tanssijoiden treenit koittivat syyskuun lopulla. Tällöin meitä oli paikalla noin puolet nykyisestä 11 tanssijasta. Lopulta saimme kasaan hyvän kokoisen ja mahtavan porukan, minkä ansiosta treeneihin lähtee aina hyvällä fiiliksellä ja poistuu vielä paremmalla. Se, että jokaisella on hyvin erilainen tausta tanssin parissa, on ehdottomasti vahvuus. Olemme saaneet koreografioihin mukaan tätä kautta hieman yllättävämpiäkin elementtejä. Yksi speksin tanssijana olemisen parhaita puolia onkin se, kuinka pääsee tanssimaan itselle kenties kokonaan vieraita lajeja ja ylittämään itsensä poistumalla mukavuusalueelta. Itse en olisi esimerkiksi kuvitellut, että joku päivä oikein odottaisin, milloin pääsen suunnittelemaan omaa koreografiaa tai improilemaan.

Kunnon evästauot auttavat jaksamaan pitkinä päivinä!

Kun aloimme tanssimaan ensimmäisiä biisejä, palautui itsellekin mieleen, mikä tanssissa vetää aina puoleensa. Se yhdessä tekemisen meininki ja itsensä ilmaisu musiikkia kuuntelemalla sekä kehoa liikuttamalla on parasta vastapainoa opiskelulle mitä voi olla. Vaikka deadlinet kuinka puskisivatpäälle, tanssitreenit eivät ole tuntuneet lainkaan työskentelyajan menetykseltä. Päinvastoin ne ovat
antaneet lisää energiaa, vaikka sitten opiskeluun.

Treenitahti on näin tammikuun lopulla tiukimmillaan, mutta fiilikset speksistä ovat erittäin hyvät. Vaikka ensimmäinen läpimeno ennen joulua oli vielä raakile, tuli siitä silti mahtava fiilis. Silloin tajusin, kuinka hyvän päätöksen tein lähtiessäni mukaan tähän projektiin. Tietysti pientä paniikkia aiheuttaa se, miten tulee muistamaan kaiken, koreografiat ja muut liikkuvat osat, ulkoa. Speksi on kuitenkin opettanut, että kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Jos mokaa, niin jatkaa. Yksinkertaista.

Nyt mielessä on lähinnä odottava innostus siitä, miltä tämä kaikki tulee näyttämään esitysviikolla. Ennen tätä helmikuista viikkoa on edessä kuitenkin vielä paljon työtä koreografioiden eteen, useita läpimenoja ja varmasti stressiäkin. Uskon kuitenkin, että jopa meidän tämän vuoden speksin ensimmäisiä aamukahdeksan treenejä ja edessä siintäviä täyteen buukattuja viikonloppuja tulee ikävä, kun esitysviikko on ohi. Se, mitä teen vapaa-ajallani speksin jälkeen, onkin sitten mysteeri.

    Kirjoittaja on speksin tanssija Elsa Mäklin.

Tuotantotiimi esittäytyy

Kaius speksin tuotantotiimistä terve!

Olen toista vuotta speksissä. Viime vuonna olin näyttelijänä, tänä vuonna tuotantotiimissä. Valtsikan speksi on viimeistään nyt vuodenvaihteen jälkeen lähtenyt täydellä vauhdilla käyntiin, joten on hyvä aika aloittaa myös blogin päivittäminen. Ensimmäisenä vuorossa olemme tosiaan me tuotantotiimiläiset. Tuotanto pitää sisällään monta erilaista pestiä aina mainostamisesta ja sponsoreiden hankkimisesta tavaroiden roudaamiseen. Vaikka se saattaa kuulostaa kliseiseltä, niin hyvä tapa summata tuotannon työ on ”kaikki se, mikä tapahtuu taustalla”.

Tuotannon ytimessä ovat tuottajat, jotka ovat valmistelleet speksiä jo kesästä lähtien. Olin itse mukana käsikirjoitustiimissä ja jo silloin kirjoittamisen aikataulut ja muut järjestelyt vaativat tosi paljon työtä. Tuottajien yhdessä vastaavien kanssa tekemien järjestelyiden ja valmisteluiden ansiosta niin näyttelijät ja tanssijat, kuin kaikki muutkin speksiläiset voivat keskittyä omiin alueisiinsa täysillä. Samalla tavalla me tuotantotiimissä nyt pidämme huolen, että esimerkiksi läpimenoissa on syötävää ja että speksi saa ansaitsemansa näkyvyyden. Muiden työn onnistumisen varmistaminen on tuotannon tärkeimpiä tehtäviä.

Tuotannon tehtävät saattavat hetkittäin tuntua irrallisilta muuhun produktioon, mikä johtuu paljolti siitä, että emme ennen läpimenojen alkua ole tehneet hommia muiden speksiläisten kanssa. Iso osa tuotannon töistä alkaakin vasta juuri näin vuoden vaihduttua. On monien muiden asioiden ohella avattava nettisivut, valmistauduttava lippujen myyntiin ja autettava läpimenojen järjestämisessä.

”Kun ensimmäistä kertaa näkee koko esityksen vedettävän alusta loppuun, ei voi olla muistamatta, miksi tässä mukana ollaan!”

 

Paikkasi voi olla tuotantotiimissä, jos aikataulusi eivät taivu muihin speksin pesteihin. Tuotantotiimissä on myös, ainakin tänä vuonna sen verran hyvin ihmisiä, että töiden jakaminen on onnistunut hyvin. Se, että niillekin, jotka eivät lavalle halua kavuta löytyy hommia, on Valtsikan speksissä olennaista. Sosiaalispeksin luonteeseen kuuluu tärkeänä osana, että kaikki ovat tervetulleita!

Lähdin itse tuotantotiimiin sen takia, että halusin välttämättä olla speksissä mukana, mutta aika ei vain yksinkertaisesti riittänyt esiintymiseen. Olen ehkä välillä kokenut tiettyä irrallisuuden tunnetta produktiosta, kuten aiemmin totesin. Kaikesta huolimatta heti, kun ensimmäistä kertaa näkee koko esityksen vedettävän alusta loppuun, ei voi olla muistamatta, miksi tässä mukana ollaan!