Tuotantotiimi speksin aivot

Hienoimmatkin spektaakkelit tarvitsevat taustajoukkonsa!

Jo valtsikaan tullessani toivoin pääseväni osaksi speksiä. Fuksivuosi ei osaltani kuitenkaan antanut tarpeeksi aikaa näyttelijäksi ryhtymiselle, joten ajattelin, että tuotantotiimissä pääsisin seuraaman speksin kehitystä läheltä. Työtehtävistä en vielä syksyllä paljoa tiennyt, mutta esitysviikon lähestyessä onkin tullut tehtyä vaikka mitä!

Tuotantotiimiläiset huolehtivat speksin somesta ja sponsoreiden hankkimisesta sekä koettavat vähentää tuottajien stressiä hoitamalla muonitukset ja muut yleishommat pois alta. En ole pysynyt laskuissa siitä, kuinka monta pellillistä cocktailpiirakoita olen paistanut Arabian nuorisotalolla speksiläisten syötäväksi tai kuinka monta kiloa klementiinejä olen raahannut treeneihin. Meidän työ speksissä on aika näkymätöntä verrattaessa vaikkapa puvustajiin, joiden luomukset ovat tärkeä osa jokaista hahmoa. Siitä huolimatta muiden kiitokset ja halu edistää koko speksin etua vie eteenpäin.

Joulun jälkeen tuotantotiimiläiset ovat olleet mukana läpimenoissa auttamassa muita tiimejä ja hoitamassa syötävää speksiläisille. Päivät ovat usein olleet pitkiä, mutta meidän mahtavan tiimin vuoksi tylsää ei ole ollut. Läpimenojen seuraaminen on ollut miltei maagista: on saanut nähdä kuinka näytelmä sekä muun muassa näyttelijät ja tanssijat ovat kehittyneet aivan huippuunsa. Totta kai plussaa ovat omstartit, jotka on superhauskaa seurattavaa ja mahtavat speksibiisit, jotka jäävät aina soimaan päähän seuraavan viikon ajaksi.

Tuotantotiimissä olen päässyt näkemään mitä speksin taustalla oikeasti tapahtuukaan. Speksi on yllättävän pitkä ja vaativa prosessi, jota varten esimerkiksi meidän tuottajat ja me tuotantotiimiläiset tehdään paljon käytännön hommaa, mikä ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen speksistä. Speksi ei ole pelkkää pukuloistoa, maskeja, tanssia ja hervottomia omstartteja, vaikka se siltä ulospäin näyttääkin. Meille speksi on sähköpostiviestejä, palavereja, kauppareissuja, tavaroiden roudaamista ja siivoamista, unohtamatta tietenkään nauruntäytteisiä hetkiä muiden speksiläisten kanssa.

On ollut tosi hienoa tehdä töitä Valtsikan speksissä. Kun speksin kokonaisuudessaan näkee, tajuaa vasta minkä eteen on painanut duunia. Hienoimmatkin spektaakkelit tarvitsevat taustajoukkonsa!

Kirjoittaja on tuotantotiimiläinen Mari Huuskonen

 

Tarinan takana

Käsikirjoittajana sai olla hetken jumala, jonka maailmassa käytännössä kaikki oli mahdollista

Kun miettii speksin ajankohtaa ja kestoa tapahtumana, tulee monelle varmasti ensimmäisenä mieleen esitysviikko. Ne, jotka ovat speksin tekoon joskus osallistuneet, tietävät, että näyttelyharjoitukset, tanssitreenit ja lavastuksen kasaaminen alkavat jo varsin varhain syksyllä. Todellisuudessa speksi on kuitenkin koko vuoden kestävä tapahtuma, sillä oma urakkani speksin tekoon alkoi jo viime vuoden huhtikuussa, tulevan speksin ensimmäisessä käsikirjoituspalaverissa.

Meitä oli Uudella ylioppilastalolla kasassa joukko sekalaisia speksihörhöjä, jotka olivat hieman yli kuukauden vieroitusoireiden jälkeen tajunneet, että kyllä jotain speksiin liittyvää oli taas pakko päästä tekemään. Yhdessä heittelimme ideoita siitä, mitä tulevan vuoden spektaakkeli pitäisi sisällään. Tuleeko murhamysteeri? Seikkailu eduskunnassa vaihtoehtotodellisuudessa? Tai sitten hullu avaruusseikkailu, jossa on päähenkilönä Suomen tasavallan presidentti? Ehkä ei sittenkään mikään näistä, vaan ihan jotain muuta…

Pieni kylä, keskellä ei mitään. Paitsi infernoa.

Kun olimme saaneet idean siemenen istutetuksi ja vapun vietettyä, alkoi tarinan tarkempi jäsentely ja hahmojen hahmottelu. Oli ihanaa päästä käyttämään omaa luovuutta tapahtumien kulun muokkauksessa. Käsikirjoittajana sai olla hetken jumala, jonka maailmassa käytännössä kaikki oli mahdollista ja mikään tapahtuma ei ollut liikaa, kunhan sille myös keksittiin hyvä selitys. Kokouksia pidettiin parhaimmillaan kerran viikossa ja uutta tekstiä syntyi päivittäin. Yhä uusia ja uusia Doodle-kyselyitä, sivujuonia ja vaikeita tehtäviä lavastustiimille.

Hauskinta käsikirjoituksen tekemisessä oli ehdottomasti dialogin kirjoittaminen. Sen kautta luotiin henkilöille persoonallisuutta ja saatiin mukaan speksille oleellista huumoria. Samalla vaadittiin kuitenkin paljon taustatyötä, jotta tekstiin syntyi aitouden tunnetta. Itse pääsin oikeita sanoja metsästäessäni muun muassa kuuntelemaan sata vuotta vanhaa runonlausuntaa ja lukemaan värioppia. Kirjoitusprosessin aikana kaikkiin hahmoihin ja paikkoihin kiintyi ennennäkemättömällä tavalla. Jokaisesta itsekeksitystä puujalkavitsistä ja solvauksesta tuli ylpeäksi. Parhaimmillaan aloin itsekin ajatella kuin jotkut hahmot, kun luin kohtauksia läpi uudestaan ja uudestaan.

Helppo ja nopea prosessi käsikirjoituksen luominen ei kuitenkaan ollut. Yksityiskohtia hiottiin vielä syyslukukauden käynnistymisen jälkeenkin, ja kokonaisuudessaan urakka kesti yhteensä viisi kuukautta. Kun käsikirjoitus lopulta luovutettiin eteenpäin, käteen jäi haikea mutta odottava fiilis.

Etukäteen olimme kaikki kirjoittajina tienneet, että jotkut yksityiskohdat tulisivat muuttumaan väistämättä ideoiden muuntuessa todeksi, mutta silti jännitti jo valmiiksi, miten omille suosikkikohdille tulisi käymään.

Kuluneen syksyn ja talven mittaan olenkin tehnyt parhaani jututtaakseni muita käsikirjoittajia, jotka ovat mukana myös varsinaisessa tuotannossa, pyrkien selvittämään, mitä rakkaaseen Yläkyläämme kuuluu. Ja sen perusteella, mitä olen kuullut, odotan innolla, että pääsen näkemään hahmot, lavasteet ja juonen oikeasti lavalla.

Kirjoittaja on käsikirjoittaja Rosa Kaimio

Näyttely hulvatonta heittäytymistä

Speksi on ainutkertainen tilaisuus päästä kokemaan ja näkemään jotain, mihin harvemmin on mahdollisuutta!

”Okei, mustekala menee ruokakauppaan… Olkaa hyvä!”

Nuorisotalo on täynnä nuoria valtiotieteilijöitä, kun taas tälle joukolle jo tavanomainen tiistai-ilta lähtee käyntiin. Pääsemme kuulemaan tarinaa mustekalan seikkailuista ruokakaupassa neljän speksin näyttelijän kertomana. Sitä seuraa kohtaus avaruusasemasta, joka tekee yhteistyötä McDonaldsin kanssa ja edelleen tunteikas kertomus mummosta, jonka makkarat varastetaan Hakaniemessä. Näistä päiväsaikaan luentosalien ja Kaisa-kirjaston istuimia kuluttavista opiskelijoista kuoriutuu tiistai- ja keskiviikkoiltojen speksitreeneissä hulvattomia, ylivirittyneitä, toisiaan lietsovia elämöijiä.

Ennen speksiä en ollut ajatellutkaan, miten tervetullutta vastapainoa tällainen leikkiminen ja riehuminen voisikaan olla vakavamieliselle opiskelulle. Tuntuu terveeltä tehdä välillä jotain täysin turhaa ja taantua lapseksi. Se on hyvä muistutus siitä, ettei kaiken tarvitse olla vakavaa suorittamista, vaan oma antinsa on myös hyödyttömällä hauskanpidolla. Ja toisaalta: mikä voisi olla hyödyllisempää kuin heittäytymään ja ilmaisemaan oppiminen?

Alkuun improvisointi jännitti, sillä ajattelin etten osaa. Se on kuitenkin sittemmin osoittautunut valtavan hauskaksi puuhaksi, jossa tärkeintä on mennä ja tehdä liikoja ajattelematta. Heittäytymään oppii vähitellen ja oikeassa mielentilassa. Pitkän päivän jälkeinen väsymyshepuli on siihen oivallinen olotila.

Toisaalta improvisointi vaatii tietyn turvallisuuden tunteen siitä, ettei kukaan ivaile jos ”mokaan”. Se speksiporukassa toimii, sillä vaikka meitä näyttelijöitä on paljon (25!), tunnelma ryhmässä on vastaanottavainen ja huomioiva. Onkin erikoinen kokemus tutustua ihmisiin ensisijaisesti yhdessä hulluttelemalla, ennen kuin edes muistaa, mitä kukin opiskelee. Näin isossa ryhmässä kaikki eivät voi tuntea kaikkia läheisesti edes parin kuukauden tutustumisen jälkeen. Silti näyttelijäporukka on tuntunut jo pidempään ryhmältä – sisäpiirin läppiä tuntuu syntyvän kiihtyvään tahtiin, tauot treenien väleissä täyttyvät iloisesta melusta ja tiedän, että hankalana hetkenä muut tukisivat ketä vaan meistä.

Improvisointiharjoitteet ovat sittemmin jääneet sivuosaan keskittyessämme hiomaan tulevaa speksiä. Roolitus oli jännä paikka, jonka jälkeen osa näyttelijöistä tuntui sujahtavan hahmoihinsa lähes käsikirjoituksen ensilukemalla. Toisilla hahmon luomisen ja omaksumisen prosessi on ollut pitempi, ja sitä on ollut hauska seurata sekä muita että itseä tarkkailemalla. Hahmoja on paljon, kuten Valtsikan speksissä on tapana, mutta niihin on löydetty toisistaan selvästi erottuvia kulmia niin, ettei yksikään hahmo tunnu ylimääräiseltä. Välistä hahmot ja niiden näyttelijät ovat nostaneet tiettyjä tapahtumia niin tärkeiksi, että niiden painoarvo koko käsikirjoituksessa on kasvanut. Näyttelijät ovat tehneet hienoa työtä hahmojaan kehittäessään ja näiden roolia näytelmän kokonaisuudessa pohtiessaan.

Speksi on jokaisen harjoittelukerran jäljiltä valmiimpi, mistä kiitos kuuluu taitaville ohjaajille. Speksissä olen päässyt kurkistamaan, kuinka teatteria tehdään, ja miten ohjaajan visio elävöittää ja muovaa kohtauksen tunnelmaa. Speksi on ainutkertainen tilaisuus päästä kokemaan ja näkemään jotain, mihin harvemmin on mahdollisuutta. Jostain syystä esiintymisviikko ei vielä kovasti jännitä, vaikka viikon aikana yli tuhannelle ihmiselle esiintyminen ei ole itselle mikään tuttu tapaus. Esiintymisjännitystä ehkäisee ainakin toistaiseksi luotto muihin ympärilläni: olen päässyt näkemään, miten hyvin tanssijat, bändi ja muut näyttelijät vetävät, eikä tästä siksi voi tulla muuta kuin infernaalisen hulvaton spektaakkeli.

Kirjoittaja on näyttelijä Helmi Soininvaara

Maskeeraustiimi odottaa innolla esitysviikkoa

On upea tunne, kun näyttelijä kokee toteutetun maskin istuvan hahmolleen hyvin ja olevan onnistunut!

Maskitiimin toimenkuvaan kuuluu näyttelijöiden maskien ja hiusten suunnitteleminen sekä esitysviikolla niiden toteuttamisesta vastaaminen. Tiimimme syksy alkoi sillä, että pohdimme käsikirjoituksen perusteella alustavasti sitä, miltä eri hahmojen tulisi näyttää ja vastaavamme Wilma on tehnyt mahtavaa työtä maskien suunnittelussa. Syksyllä myös tutustuimme ensin toisiimme ja kävimme seuraamassa näyttelijöiden harjoituksia, jotta pääsisimme pikku hiljaa tutustumaan heihinkin paremmin. Näytösviikolla olemme kuitenkin hyvin lähellä näyttelijöiden kasvoja, joten on kaikkien kannalta mukavampaa, että tunnemme heitä hieman etukäteen.

Syksyllä harjoittelimme maskien tekemistä toisillemme ja tammikuun alussa promokuvauksissa sekä trailerin kuvaamisen yhteydessä pääsimme viimein näkemään, miltä visiomme näyttävät näyttelijöiden kasvoilla ja puvustuksen toteuttamien asukokonaisuuksien kanssa. Ensimmäisten maskien tekeminen hieman jännitti, mutta pikku hiljaa päivän mittaan itse kukin rentoutui ja toisen ihmisen maskeeraamien ei tuntunutkaan enää niin tungettelevalta. Oli ihanaa nähdä kunnolla oman työnsä jälki toisen kasvoilla ja päästä muokkaamaan näyttelijän kasvot roolihahmon kasvoiksi. Saimme uutta inspiraatiota maskien toteuttamiseen ja varmuutta tekemiseemme. On upea tunne, kun näyttelijä kokee toteutetun maskin istuvan hahmolleen hyvin ja olevan onnistunut. Oli käytännön kannalta myös hyvä päästä tutustumaan ennalta speksin meikkivarastoihin, jotka eivät välttämättä ole mistään laadukkaimmasta päästä, mutta toisaalta ne mahdollistavat oman luovuuden käyttämisen entistä paremmin.

Tammikuun ja helmikuun viikonloppuina käymme maskitiimin kanssa katsomassa näyttelijöiden ja tanssijoiden harjoittelua speksin läpikäynneissä. Ne tuovat lisää inspiraatiota myös omaan tekemiseen, kun näkee eri hahmojen kehittymisen näyttelijöiden käsissä. Hahmojen maskit alkavat selkiintyä omassa mielessä paremmin, kun viikonlopun läpäreissä hahmojen eri piirteisiin pääsee tutustumaan paremmin. Läpärit ovat myös käytännön kannalta tärkeitä, sillä meidän on tiedettävä, paljon aikaa mitäkin maskia kohden on.

Näytösviikolta voi varmasti odottaa kovaa kiirettä, mutta odotamme myös innolla sitä, että pääsemme näkemään, kun omat maskimme heräävät eloon lavalla. Esitysviikko tuo mukanaan omia haasteitaan, kun maskit on tehtävä kiireen keskellä nopeasti, mutta samalla niin, että ne näkyvät myös takarivin katsojille asti. Esitysviikolla kaikki kuitenkin vihdoin konkretisoituu ja pääsemme todella toteuttamaan itseämme maskien kanssa. Speksiviikolla on varmasti luvassa paljon puuteripölyä, likaisia siveltimiä ja harmaita hiuksia, mutta samalla myös uusia inspiraation leimahduksia.

Kirjoittaja on maskeeraaja Julia Hallberg

Lavastustiimin tunnelmia

Nikkaroinnin onnistumisen jälkeen voittajafiilis!

Mitä saadaan, kun yhdistetään ala-asteaikojen puutyötunneilta kerätty kokemus, opiskelijabudjetin kanssa säätämisen kehittämä luovuus sekä tarve purkaa dedisten aiheuttama patoutunut stressi hakkaamalla jotain rakentavaa? No speksin lavasteet!

Olen Ella, syksyn 2018 yhteiskunnallisen muutoksen fuksi ja mukana tämän vuoden Valtsikan speksissä osana 5-henkistä lavastustiimiä. Tiesin jo alkusyksystä haluavani speksaamaan, mutta toisaalta olin varma, ettei oma aikatauluni antaisi myöten esimerkiksi näyttelyn vaatimalle ajalliselle panostukselle. Lavastus tuntui kuitenkin onneksi olevan sopiva sekoitus konkreettista käsillä tekemistä ja joustavahkoja aikatauluja, joten tässä sitä ollaan!

Lavastuksessa päätavoitteena on saada tarvittava rekvisiitta aikaan mahdollisimman helposti, nopeasti ja halvalla, laatua tietenkään unohtamatta. Syksy kuluikin pääosin suunnitellessa ja listatessa asioita, joita piti hankkia tai rakentaa. Vuodenvaihteen jälkeen pääsimme itse asiaan: tunnelma oli kieltämättä hieman skeptinen alkaessamme nikkaroimaan ensimmäistä fyysistä lavastetta, mutta kun homma sujuikin – vastoin odotuksia – käytännössä täydellisesti, oli ahkeroinnin jälkeen todellakin voittajafiilis. Mahtavan vastaavamme Ilonan yksiö on taipunut verstaaksi pienellä improvisaatiolla, ja tarvittavaa rekvisiittaa on haalittu niin vanhempien nurkista kuin lelukaupoistakin.

Taustalla toimiminen on ollut hauskaa ja antoisaa, mutta samalla myös hieman etäistä; speksi ei lavastuksen näkökulmasta ehkä ole niin kokonaisvaltainen kokemus kuin muilla. Toisaalta läpärit ovat olleet todella hauskoja ”sivustaseuraajankin” roolissa, sillä koko projektin kehityskaari on tullut niin selkeästi esiin – ja monesti on tuntunut, ettei mitään lavasteita edes tarvita kun näyttelijät ottavat tyhjänkin näyttämön niin hyvin haltuun! Odotan kuitenkin innolla, että pääsen näkemään kuinka omin pikku kätösin väsäämämme ja keräämämme rekvisiitat omalta osaltaan täydentävät speksin tunnelmaa ja mukaansatempaavuutta.

Olemme edenneet tiimin insinööritaitojen puitteissa (tai puutteessa) varsin mallikkaasti, mutta paljon on vielä tehtävää ja rakennettavaa ennen huimaa vauhtia lähestyvää esitysviikkoa. Tuleviin läpäreihin ja itse esitysviikkoon varustaudumme viime hetken katastrofien varalta vasaroin, nauloin ja kuumaliimapyssyin. Lisäksi siirrymme kulisseista varsinaiseen härdelliin mukaan, kun omaksumme lavasteita siirtävien lavaninjojen roolit.

Kaiken kaikkiaan lavastukseen mukaan lähteminen oli omalta osaltani oikea päätös; olen päässyt mukaan tekemään huikeaa ja ainutkertaista projektia omien ajallisten resurssien puitteissa ja samalla yllättymään, miten hyvin saha ja vasara kädessäni pysyvät. Ja kuten sanottu, jos jo läpärit ovat olleet aivan mahtavaa seurattavaa, mitä nähdäänkään esitysviikolla kun kaikkien projektissa mukana olleiden panos yhdistetään kokonaisuudessaan? Veikkaan, että aika tajunnanräjäyttävä spektaakkeli!

Kirjoittaja on lavastaja Ella Nordström

Bändillä hyvä synergia

Bändi ja biisit rakentuvat speksissä osaksi suurempaa kokonaisuutta

Salis eka salis vika. Sitä bändiläisen elämä on, ainakin läpäreissä. Muutoin se on biisien puurtamista jossain Itä-Helsingissä hikisellä ja hevimusiikinkatkuisella treeniksellä. Ja kaiken keskellä se on aivan uskomattomaton hauskaa.

Olen Roope, opiskelen toista vuotta yhteiskunnallisen muutoksen ohjelmassa ja soitan speksibändissä kitaraa sekä jonkun kohtalon oikun johdosta myös koskettimia. Mietin speksiin lähtemistä jo viime vuonna, mutta tulin silloin siihen tulokseen, että aikani ei riittäisi. Nähtyäni viime vuoden esitykset ajattelin kuitenkin, että ensi vuonna minun on pakko päästä mukaan. Olen soittanut kitaraa pitkään ja suurimman osan siitä ajasta erinäisissä bändeissä, mutta mietin speksin osalta ensin näyttelijäksi hakemista. Olin Vaskivuoren lukiossa ollessani mukana kahdessa musikaalissa näyttelijänä ja ajattelin, että sillä linjalla jatkaisin tälläkin kertaa. Soittaminen on kuitenkin ykkösintohimoni, enkä ollut koskaan ollut tällaisessa produktiossa soittajana ja puhelu tämän vuoden bändivastaavalta muutti mieleni. Nähtyäni biisilistan sekä kuultani siihen liittyvät visiot olin täysin myyty.

Bändin aloittaessa tunsimme toisiamme vain osin ja jotain tapasimme oikeastaan vasta ensi kertaa ensimmäisessä tapaamisessamme. Treenikämpillä (varsinkin pienillä sellaisilla) ja ylipäätään yhdessä soittamisella on kuitenkin tapana hitsauttaa ihmisiä yhteen ja hyvin nopeasti meidän välillemme muodostui ihmeellisen hyvä synergia, johon kietoutui soittamisen iloa, pitkien päivien luomaa levottomuutta, sekä suuri määrä kahvia, kaljailua ja naljailua. Alusta asti soittaminen meidän kesken toimi erittäin hyvin ja saimme biisien pohjat aika nopeasti valmiiksi, jonka jälkeen pystyimme keskittymään vastaavien mitä villeimpiin visioihin.

Speksinbändissä soittaminen eroaa ”tavallisesta” bändisoittamisesta, siten että kappaleet, joita soitamme ja oikeastaan kaikki mitä teemme, liittyvät suurempaan kokonaisuuteen. Tämän toki tiesin, mutta se dynaamikka, jonka tämä luo treenikämpällä tehdyn työn sekä näyttelijöiden, tanssijoiden ja ohjaajien välille, on minulle jotain uutta. Tämä dynamiikka tekee speksissä soittamisen ainakin itselleni erittäin mielenkiintoiseksi, sillä kappaleiden ja soittamisen luonne muuttuu, kun näyttelijät laulavat niitä roolihahmoissaan ja kohtauksiin liittyen. Tanssiminen on minulle aika vieras maailma, mutta olen huomannut sen vaikuttavan hyvin paljon siihen, minkälainen tunnelma kappaleista ja kohtauksista välittyy, mikä vaikuttaa paljon omaan tekemiseen. Näihin päälle kun lisää vielä ohjaajien visiot, puvustuksen, maskit sekä valot ja lavastuksen, niin huomaakin soittavansa ihan toisessa maailmassa ja se imaisee mukaansa tavalla, jota en osannut ennakoida!

Speksibändit illat treeniksellä ja viikonloput läpäreissä ovat silloin tällöin myös hieman pitkiä ja näihin päiviin sisältyy paljon esimerkiksi odottelua ja roudausta. Me voitaisiin perustaa esitysten jälkeen tämän bändin kanssa muuttofirma ja oltaisiin aivan ässiä, nimittäin sen verran on tullut näinä kuukausina asioita kanniskeltua paikasta toiseen. Bändin selviytymismekanismit näistä päivistä on sisältänyt lähinnä säännöllistä lattialla makoilua ja aina levottomammaksi menevää läpän heittoa, josta kaikki saa kyllä osansa. Niin ja tietty basistimme Matin ”läpärikurkku” on myös kai jonkinlainen selviytymismekanismi.

Mutta vakavasti ottaen speksi on aivan huippua ja ei voi muuta kuin olla onnellinen, kun saa soittaa ja esiintyä näin taitavassa porukassa joka meillä on ja olla osa tätä produktiota ylipäätään! Speksi ja bändissä soitto on ollut tähän mennessä aivan huikeeta, enkä malta odottaa esityksiä! Promokuva todistaa että meillä on paljon lovee <3

Kirjoittaja on bändin kitaristi Roope Keränen

Puvustuksella hahmon persoona esiin

Hauskaa nähdä oma kädenjälki vaatteissa, jotka päätyvät lavalle

Puvustustiimin toimenkuvaan kuuluu hankkia ja toteuttaa asut näyttelijöille, bändille ja tanssijoille. Vastaavilta ja ohjaajilta saatujen ohjeistusten mukaan olemme etsineet vaatteita lähinnä kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista ympäri Helsinkiä. Uff:n yhden euron päivien härdelli on tullut tutuksi. Lisäksi vaatteita on saatu itse esiintyjiltä ja puvustustiimin jäseniltä. Olemme kokoontuneet muokkaamaan ja kokoamaan vaatteita yhdessä pizzaa välissä mutustaen. Työtä on helpottanut hahmoihin tutustuminen ja luonteeseen pureutuminen. Vastaavamme Varpu on keksinyt muiden tiimiläisten pään menoksi kaikennäköistä puuhaa, jotta hahmojen persoona tulisi esille takarivin katsojalle asti, jo ennen kuin näyttelijä avaa suunsa. Tarkka etsijän silmä on kehittynyt, kun on metsästetty pinkkiä miesten paitaa ja sorminäppäryys parantunut, kun kankaita on näperrelty pitsikankaan rei’istä läpi muhkean takin luomiseksi. Varpu ei ole päästänyt meitä liian helpolla. 

Paras osa tähänastisesta työstä on ollut jo aika pitkään suunniteltujen ja koottujen hahmojen vaatteiden näkeminen näyttelijöiden päällä. Kokonaisuuden ja vaatteen liikkeen nähdessä vaatteet ovat heränneet eloon aivan uudella tavalla. Joidenkin vaatteiden ja asusteiden etsiminen on tuottanut tuskaa, kirppareiden valikoiman painottuessa vallitsevan talven vaatteisiin, kuten neuleisiin ja takkeihin. Ihanan yllättäenkin vaatteita on löytynyt ja huomannut, että toisen roska on ollut todellakin meidän aarre. Suurin osa vaatteista on saatu ostettua valmiina ja oikeita genrejä ja aikakausia jo valmiiksi mukaillen. Palasiksi ei montaakaan vaatetta ole tarvinnut laittaa. Pientä hienosäätöä ja freesausta on osalle vaatteista tehty.

Olemme kaikki päässeet oppimaan uusia asioita ja käyttämään luovuuttamme. On ollut hauskaa huristaa menemään ompelukoneella ja nähdä oma kädenjälki vaatteissa, jotka tulevat lopulta päätymään lavalle. Kaikilta on tullut loistavia ideoita ja uusia ideoita syntyy jatkuvasti. Myös itse näyttelijöiltä olemme saaneet inspiraatiota hahmojen asuihin. Uusien taitojen oppimisen lisäksi olemme päässeet tutustumaan huikeisiiin ihmisiin, joiden kanssa ystävyys ja yhteydenpito jatkuu toivottavasti jatkossakin. Hyvällä porukalla pitkätkin päivät vaatteita muokatessa ja tehdessä ovat menneet nopeasti mukisematta. Yhdessä on ollut hauskaa, eikä ajankulua ole edes huomannut käsien ja suun liikkuessa tunnista toiseen.

Tulevalta kuulta, esityksiin valmistautumiselta ja esityksiltä odotamme kiireisiä aikoja ja viime hetken keksintöjä. Harjoituskertojen tahdin tiivistyessä paine sen kuin kasvaa ja vielä puuttuvien asujen kanssa pitää viimeisetkin ideat saada syntymään lavalle asti. Esitysten alkaessa päästään lähempään yhteistyöhön muiden tiimien niin näyttelijöiden tanssijoiden kuin maskin kanssa. Yhdessä maskin kanssa hahmoista saadaan luotua sellaiset, että näyttelijät pääsevät ilmaisemaan hahmojaan mahdollisimman luontevasti. Yhdessä luodaan esitys, joka muistetaan!

Kirjoittajat ovat puvustajat Oona Hilli ja Krista Karhu

Tanssin pyörteissä

Ahkerasti treenaten, mutta myös hauskaa pitäen

Kello on 6:30 ja herätyskello huudattaa minut hereille. On aika aamupalan ja muiden aamutoimien. Tunti vierähtää ja täytyy kiirehtiä bussiin. Matkalla katson ja kertailen videoilta tansseja viime viikoilta. Hyppään pois bussista ja suunnistan kohti treenipaikkaa. Kello on viimein kahdeksan ja treenit alkavat.

Olen Petriina ja olen mukana Valtsikan speksissä tanssijana. Aloitin opinnot Valtsikassa viime syksynä. Olen harrastanut joukkuevoimistelua monta vuotta, mutta lopetin sen opintojen alkaessa. Kaipasin kuitenkin jotain harrastusta opintojen vastapainoksi. Ihana tuutorini Milja (<3) sai minut innostumaan speksistä ja päätin lähteä mukaan, vaikken ollut koskaan tanssia harrastanutkaan. Tämä ei todellakaan ollut ongelma ja speksiin mukaan lähteminen on kyllä ollut ehdottomasti yksi fuksisyksyn parhaista päätöksistä!

Meidät tanssijat on otettu lämmöllä vastaan. Alussa jännitin omaa osaamistani ja sitä, kuinka opin koreografit ilman tanssitaustaa. Tämä oli kuitenkin turhaa, sillä alussa harjoittelimme tekniikkaa ja saimme paljon apua koreografeiltamme. He ovat onnistuneet luomaan ja opettamaan meille sopivat koreografiat, joiden tekemisestä olen nauttinut paljon. Olemme päässeet haastamaan itseämme niin fyysisillä tansseilla, kuin myös enemmän heittäytymistä vaativilla.

Tiistai- ja keskiviikkoaamut ovat kuluneet ahkerasti treenaten, mutta myös hauskaa pitäen. Läpimenoissa olemme tanssineet niin paljon, että sen jälkeen olemme haukkoneet henkeä lattialla. Mutta taas hetken kuluttua nauramme yhdessä ja jatkamme seuraavaan tanssiin hymyssä suin. Mielestäni speksissä on ehdottomasti ollut parasta uudet kaverit, keiden kanssa on yhdessä saanut jakaa nämä huikeat hetket samalla hajoillen väsymykseen ja nauraen omalle osaamattomuudelle.

Speksissä olen päässyt haastamaan itseäni uudella tavalla ja löytänyt tanssista uuden intohimon. Se on myös toiminut ihanana hengähdyshetkenä välillä stressaavankin arjen keskellä. Esitysviikolta odotan eniten esiintymistä ja sitä fiilistä, minkä saa tanssimisesta live-musiikin tahtiin. On upeaa nähdä koko tiimin yhdessä aikaansaama kokonaisuus ja kuinka koko speksi herää henkiin. Tietysti odotan myös yleistä yhdessäoloa ja ikimuistoisten hetkien jatkamista muiden speksaajien kanssa.

Kirjoittaja on tanssija Petriina Matilainen