Kaikki alkaa käsikirjoituksesta

Käsikirjoittaminen eroaa muista speksihommista varsin olennaisella tavalla. Sillä välin, kun muut speksiläiset ja tulevat speksiläiset nauttivat alati lämpenevistä loppukevään päivistä, käsikirjoittajat visioivat jo seuraavaa speksiä. Kun muut syksyllä vihdoin aloittelevat työnsä, käsikirjoittajat tekevät viimeiset muutokset ja valmistautuvat päästämään irti rakkaista hahmoistaan. Sen jälkeen käsikirjoitus on täysin ohjaajan ja muun työryhmän armoilla.

Mutta palataanpa vielä hetkeksi alkuun. Kuka tahansa meistä sai alkunsa eräänä toukokuisena päivänä Roasberg-kahvilassa. Käsikirjoitustiimin oli määrä tavata ensimmäistä kertaa. Käsikirjoitusvastaavana olin varautunut moneen ja siksi halusinkin aluksi ottaa aikaa keskustelulle ilman käsikirjoituksen aiheuttamia paineita. Ensimmäisessä kokoontumisessa ei ollut tarkoitus vielä ideoida yhtään mitään.

Mutta sillä hetkellä, kun istuimme alas, esittäydyimme ja keskustelu alkoi kääntyä tulevaan käsikirjoitukseen, jokin naksahti. Toisinaan ideoita täytyy hautoa ja pohtia viikkokausia, ennen kuin niistä muodostuu yhtään mitään, mutta tällä kertaa asiat olivat toisin. Ideat tulvivat kuin rikkoutuneesta padosta ja alkoivat pikku hiljaa punoutua kohti yhtenäistä kokonaisuutta. Jo parin tunnin päästä, meillä oli käsissämme sen saman tarinan ydin, joka myöhemmin tulisi saamaan nimen Kuka tahansa meistä.

Lähes kaikilla meistä oli aikaisempaa kokemusta speksistä näyttelijän roolissa, joten meille oli luonnollista lähestyä hahmoja siitä näkökulmasta. Juhannukseen mennessä meillä oli jo hahmotelma juonesta ja pääsimme aloittamaan varsinaisen kirjoitusprosessin. Tämän jälkeen kaikki oli hyvin suoraviivaista: ensin kirjoitetaan, sitten luetaan ääneen ja pohditaan muutoksia, minkä jälkeen korjaillaan tarvittaessa ja aloitetaan alusta. Viimein, elokuun alussa vetäydyin itse käymään läpi koko käsikirjoituksen viimeistä kertaa. Perusteellinen työ kantoi kuitenkin hedelmää, eikä sen suurempia muutoksia enää tarvinnut tehdä.

Vaikka käsikirjoittajan työ päättyy siihen, että käsikirjoitus luovutetaan muulle työryhmälle jatkotyöstettäväksi, ei se tarkoita sitä, että käsikirjoittaja eläisi täysin irrallisena speksikokemuksesta. Speksin käsikirjoittamisessa on kuitenkin jotain omaa, ainutlaatuista ja taianomaista.

Ylpeät käsikirjoittajat näyttelijöiden ensimmäisessä läpiluvussa.

Käsikirjoittaminen on helteisiä kesäpäiviä, jotka vietetään sisätiloissa, pöydän ääressä kiihkeästi juonikuvioita pallotellen.

Se on suuria suunnitelmia, ideoita, jotka eivät ikinä näe päivänvaloa.

Se on Wikipedian selaamista ja omituisten Google-hakujen tekemistä tarinansiementen toivossa.

Se on maailmoja, jotka rakentuvat pala palalta osaksi suurta, keskeneräistä mosaiikkia. Kun sitä katsoo, löytää aina jotain uutta.

Ennen kaikkea se on tunne siitä, miten kaikki juonenpalaset, osaset ja hahmot alkavat pikku hiljaa loksahdella kohdalleen. Se on se tunne, kun katsoo valmista käsikirjoitusta ja toteaa, ettei ole enää lisättävää.

No millainen siitä käsikirjoituksesta sitten lopulta tuli?

Käsikirjoitus on Valtsikan speksin tapaan monen lahjakkaan ja taitavan henkilön intohimoisen työn lopputulos. Tuskin puhun vain omasta puolestani, kun totean, että tästä käsikirjoituksesta voi olla ylpeä. Helmikuussa nähdään.

 

Meri Truhponen

Kirjoittaja on Valtsikan speksin 2020 käsikirjoitusvastaava ja tuotantotiimin jäsen.