Lavaninjat lavastuksen takana

Moikka! Mä oon Jenni ja oon speksin lavastustiimissä 12 muun mahtavan tyypin kanssa. Valtsikan speksiviikko on jo käsillä ja jokainen lavaste alkaa pikkuhiljaa olemaan valmis esityksiä varten. Ajattelin kertoa teille juuri lavastustiimin tunnelmia produktion vaiheista ja esitysten lähenemisestä.

Aloitimme työskentelyn jo syksyllä miettimällä joka kohtaukseen tarvittavat lavasteet, ja myös jakamalla niiden hankkimisen ja rakentamisen vastuun. Tämän vuoden lavastustiimimme onkin ennätyksellisen suuri verrattuna edellisien vuosien muutaman jäsenen tiimeihin, joten lavastuksen toteuttaminen on sujunut varsin sujuvasti. Kun käsikirjoitus viimein julkaistiin, oli mahtavaa huomata, miten nopeasti ideoita alkoi syntymään ja näyttämön ulkonäkö konkretisoitumaan! Isolla porukalla ideoita saatiin välillä vähän liikaakin, mutta loppujen lopuksi jäljelle jäivät kaikista parhaimmat lavasteoivallukset.

Jo marraskuussa kävimme myös katsomassa porukalla varsinaista speksin näyttämöä. Näyttämön sillalla kävely, bäkkärin tutkiminen ja lavan mittailu antoivat tuntumaa siihen, millaista muutaman kuukauden odotuksen jälkeinen lavasteiden siirteleminen olisi ja antoi meille myös vinkkejä siihen, millaisia lavasteita pitäisi alkaa rakentamaan. 

Lavasteita on hankittu epäilyttävistä verkkokaupoista, omista varastoista ja paikallisilta tori.fi-myyjiltä, unohtamatta tietenkään meidän tiimin huikeita tyyppejä, jotka ovat vapaa-ajallaan väkertäneet puisia, suuria lavastuksia esityksiä varten! WhatsApp-ryhmässä on fiilistelty uutta ovea, metsästetty ”hesa keskustan” pöytiä, hehkutettu rumaa lavastetta ja iloittu muistakin uusista hankinnoista. Lavasteiden hankkiminen ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta, sillä mahtava, uusi ovemme varastettiin tiimiläisemme kellarista. Onneksi onni oli matkassamme, sillä lopulta se palautui paikalleen varkaan toimesta! Omaan speksiprojektiini liittyi myös neljän kivennäisvesipullon juominen parin päivän aikana, joka oli hauska tapa osallistua lavastuksen luomiseen. 

Viime lauantain läpäreissä pääsimme viimein ensimmäistä kertaa siirtelemään itse lavasteita eli lavaninjailemaan. Suuren tiimimme takia lavasteiden siirteleminen sujui supernopeasti, vaikka opittavaa on vielä esityksiä varten. Myös valkokankaalle tulevat tiimin luomat taustat pääsivät ensikertaa testiin! Läpärit olivat kuitenkin loppujen lopuksi hyvin onnistuneet, sillä saimme harjoiteltua jo suurimman osan siirtymistä ja tuli yhä selvemmäksi, mitä lavastetta tarvitaan missä kohtaa lavaa ja milloin. 

Nyt ensi-iltaan on enää muutama päivä (kääk)! Vuorossa onkin seuraavaksi työtä lavastuksen siirtelyn harjoittelemisessa esiintymissalissa, ja sitten koittaakin jo h-hetki. On huikeaa päästä vihdoin lavaninjailemaan mustissa vaatteissa ja luomaan esiintyjille visuaalisesti mahtava tausta ja rekvisiitat. Oman tiimin itse hankkimat ja väsäämät lavasteet pääsevät viimein käyttöön ja täydentämään esitystä, joka on aivan mahtavaa, sillä ennen ne on vain voinut kuvitella mukana menossa. En malta odottaa esimerkiksi saippuakuplien puhaltamista, lavastuksen kädenjäljen näkymistä ja yleistä esitysten mahtavaa fiilistä! Speksiin mukaan lähteminen oli mahtava päätös ja viimein pääsee näkemään mahtavia esiintyjien sekä taustatiimien suorituksia. Nähdään esityksissä!

Jenni Surakka

Kirjoittaja on lavastustiimin jäsen.