Matkalla bänditreenikseltä lavalle

Musician

[ myoo-zish-uh n ]

1. A person who loads $5000 worth of gear into a $500 car to drive 100 miles to a $50 gig.’

-Vanha viidakon sananlasku

Ratin takana lauantai-iltana tuo vanha läppä muistui mieleeni, kun auton takakontti oli täynnä rumpuja, styrkkareita, kiipparit ja kitaroita. Niitä oli kannettu ympäri pk-seutua ensin bändin treenikseltä Iso-Robalta aamulla Arabian nuorisotalolle ja sieltä vielä illan päälle Pitäjänmäkeen seuraavaa aamua varten. Takana oli myös pitkä läpivetopäivä ja edessä sunnuntaina toinen.

Sananlaskun hengessä sitä ihan pienen hetken verran uppoutui miettimään, että minkä takia sitä musikanttina näkee tämän kaiken vaivan? Onko tässä mitään järkeä suhailla ees ja taas vain uhratakseen viikonlopun nuorisotilalla kitaran varressa syöden cocktail-piirakoita ja juoden kahvia? Järkeä siinä tuskin onkaan, varsinkaan jollekin, joka ei eläessään kokenut sitä tiettyä kipinää tarttuessaan joskus instrumenttiin. Oikea kysymys lieneekin, että onko tämä lopulta kaiken härdellin väärti? Sitä se kyllä on.

Kun bändi aloittaa soittamisen yhdessä, on edessä ainutlaatuinen tie. En ole itse kokenut täydellisempää käytännön esimerkkiä ’’order from chaos’’-periaatteesta. Alussa kukaan ei välttämättä tunne oikein toistaan ja soitto on arkaa. Treenikseltä loppuu happi ennen kuin on edes saatu biisiä loppuun asti plokattua ja usko meinaa loppua. Suuri pyörä on ensimmäisten treenien myötä kuitenkin lähtenyt jo pyörimään ja hiljalleen yhteinen sävel alkaa kerta kerran jälkeen löytyä. Myös koko projektin luonne alkaa hahmottua selkeämmin, ja settilistaan muodostuu punainen lanka speksin käsikirjoituksen valossa.

Viimeistään bändikaljoilla, kun aletaan puida omia lempibändejä soittokavereiden kesken, huomaa sen, kuinka paljon yhteistä lopulta heidän kanssaan onkaan. Saattaa sukeltaa musiikilliseen kaninkoloon ja tajuta, että joku muistaa lempi jazz-kappaleesi trumpettisoolot ulkoa. Toisen taas oivaltaa joskus ennestään kohdanneensa pitissä hikisenä.  Nämä yhteiset kokemukset johtavat siihen, että viimein tuntee kuuluvansa johonkin suurempaan kuin vain joukkoon erilaisia soittajia.

Kun yhteenkuuluvuuden tunne speksibändiltä lopulta löytyy, estot haihtuvat ja musiikki alkaa puhua puolestaan. Bändistä tulee oma itsenäisesti hengittävä organismi, jossa jokainen bändiläinen on tärkeä elin. Organismi on hienostunut ja pystyy viemään uuden kappaleen yhtäkkiä loppuun yhdeltä istumalta, kun alussa vastaava kappale olisi vienyt moninkertaisen ajan. Se kommunikoi alitajuisesti tuntien kaikkien jäsentensä heikkoudet ja vahvuudet.

Kun tähän kommunikoinnin pisteeseen on päädytty, ei ole enää paluuta. Tunkkainen treenis onkin yhtäkkiä miellyttävä areena toteuttaa musiikillisia kokeiluja varsinkin niin ainutlaatuisen formaatin kuin speksin parissa. Omstartit sun muut erikoisuudet tuovat hyvää lisää soittamisen rutiiniin, joka on syntynyt.

Kaikki tämä oli vuoden 2020 speksibändissä tammikuuhun mennessä hioutunut kohdalleen. Viikonlopun läpivetopäivät alkoivat sopivasti samoihin aikoihin. Sitä oli jo suorastaan nälkäinen, että pääsisi valjastamaan bändin voimat nyt koko speksin käyttöön ja näkemään, kuinka nyt yhtälöön tulee mukaan tanssi, näyttelijät ja kaikki muu draama, mitä vastaava suuren joukon projekti vaatii.

Tämä lisäsi omalta osaltaan haastavuutta, mutta samalla avasi silmät aivan uudenlaiselle tekemiselle. Pääsi näkemään kaikkien muiden ryhmien työn hedelmää ja parhaillaan ruokkimaan sitä omalla soitollaan. Yhteishenki koko nuorisotilan laajuisesti oli jo ensimmäisestä läpivedosta saakka mainio, eikä nyrpeitä naamoja tuntunut näkevän yhtään missään. Siinä mainiossa ilmapiirissä viihtyi itsekin hyvin. Parhaat hetket kätkeytyivät bändin bäkkärille, jossa pienen ja tiiviin yhteisön läpät kulminoituivat pitkien päivien alla varsin makeiksi. Tuskin koko kaamoksena oli tullut hekoteltua millekään niin paljon kuin yhteisille jutuille bändin kanssa löhöillen bäkkärillä yhdessä.

Perinteeksi muodostuneet läpärikurkut bäkkärillä.

Näitä hetkiä miettiessään ei tien päällä ollut vaikea vakuuttaa itseään siitä, että tämä kaikki oli puuhastelun väärti. Sitä hyvää mieltä, joka aidosta tekemisen meiningistä, yhdessäolosta ja rakkaan musiikkiharrastuksen parissa työskentelemisestä tulee, ei voi mitata tuntipalkoissa. Se tuo paljon inspiraatiota pimeisiin vuodenaikoihin. Tämän lisäksi speksibändi ja speksi yleensäkin ovat tuoneet mukanaan aivan ainutlaatuisia tuttavuuksia. Taival on ollut miellyttävä, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään ja kokemaan sen, miltä tuntuu olla osa speksiä yleisön edessä esitysviikolla.

Sakari Pirkkalainen

Kirjoittaja on speksibändin kitaristi.